Robben Ford (USA) - Masterclass
Kitarasuuruus Robben Fordin masterclass Helsingin Tavastia-klubilla sunnuntaina 9. kesäkuuta.
Kitaristeille ja kitaramielisille tarjoillaan kesän alkuun kunnon herkkupala kun aikamme merkittävimpien sähkökitaristien joukkoon lukeutuva bluesrock -taituri Robben Ford saapuu vetämään uransa ensimäisen masterclass -illan Suomeen Helsingin Tavastia-klubille sunnuntaina 9. kesäkuuta.
Fordin mittavaan uraan mahtuu toistakymmentä omaa sooloalbumia ja lukuisia Grammy -ehdokkuuksia. Oman soolotuotannon lisäksi hän on vuosien varrella tullut tunnetuksi yhteistyöstään mm. George Harrisonin, Joni Mitchellin, Jimmy Witherspoonin ja Mile Davisin kanssa.
Kitaran lisäksi Robben taitaa myös saksofonin salat, joka oli itse asiassa myös hänen ensimmäinen instrumenttinsa. Saksofoni pysyikin mukana kuvioissa aina parikymppiseksi saakka. Vaikka saksofoni on sittemmin jäänyt, on se kuitenkin vaikuttanut merkittävästi Robbenin soittoon, jota hän kuvailee näin; - "No, minähän soitan tavallaan saksofonistin tavoin. Toki olen saanut hurjasti vaikutteita 1960-luvun kitaristeilta, Hendrixiltä, Claptonilta, B.B. ja Albert Kingiltä, ja ehkä eniten Mike Bloomfieldilta. Mutta toisaalta olen sointujen, harmonian sekä sävellajivaihdosten diggari, sillä haluan musiikin kulkevan eteenpäin. Itse löydän nuo asiat juuri jazzista, ja olen oppinut niistä sitä musiikkia soittamalla".
Opettaminen ja klinikointi on myös aina ollut lähellä Robbenin sydäntä. Viime vuosina hän onkin panostanut siihen puoleen yhä enemmän. Tavastian Masterclass -ilta tarjoaakin mitä mainioimman ikkunan tutustua tarkemmin miehen soittofilosifiaan ja ajatuksiin. Täällä yleisöllä on myös mahdollisuus kysyä suoraan Robbenilta juuri niitä asioita, mitkä herran tekemisessä on aina erityisesti kiinnostanut.
Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |