Reijo Taipale - Muistokonsertti
Reijo Taipaleen muistokonserttien kiertue lokakuussa 2019
Suomalaisen iskelmätaivaan suursuosikin, Reijo Taipaleen muistokonserttien kiertue nähdään lokakuussa suurimpien kaupunkien konserttisaleissa. Mukana on suuri joukko tähtiartisteja, kuten Saija Tuupanen, Erika Vikman, Susanna Heikki, Simo Silmu, Kauko Simonen, Dimitri Keiski, Marco Lundberg, tähtiviulisti Satu Savioja sekä Reijo Taipaleen tyttärentytär Senja Myller.
Reijo Taipaleen muistokonsertit nähdään Kulttuuritalossa, Helsingissä 19. lokakuuta, Tampere-talossa, Tampereella 20.10., Logomossa, Turussa 23.10.ja Sibeliustalossa, Lahdessa 24.10. Artistikaarti vaihtelee konserttikohtaisesti. Kiertueen juontajina toimivat Susanna Heikki ja Tarja Närhi.
Säestävänä orkesterina on Reijo Taipale -juhlaorkesteri kapellimestarinaan harmonikkamestari Jani Helenius. Taipale ja Kari Tapio olivat hyviä ystäviä, ja orkesteri koostuukin Taipaleen ja Kari Tapion taustayhtyeiden muusikoista.
Kiertueelle osallistuva Senja Myller, Reijo Taipaleen lapsenlapsista nuorin, tähtää musiikkiuralle ja on jo nähty mm. Idols-kilpailussa TV:ssä. – Isoisäni on ollut minulle esikuva, niin musiikillisesti kuin muutoinkin. Minulle on suuri kunnia päästä mukaan esiintymään hänen muistokiertueelleen ja päästä esittämään hänen tunnetuksi tekemiään lauluja, Myller kertoo.
Pro Finlandia -mitalilla ja lukuisilla muilla huomionosoituksilla palkittu Taipale menehtyi 79-vuotiaana viime huhtikuussa. Hänen levytysuransa alkoi vuonna 1962 kappaleilla Aila ja Yön hetket. Taipaleen muita ikimuistoisiksi tekemiä lauluja olivat mm. Satumaa, Tähdet meren yllä, Tango Humiko, Sateen tango, Onnen maa ja Elämän parketeilla.
Orkesterina:
Reijo Taipale -juhlaorkesteri kapellimestarinaan Jani Helenius
Solistit:
auko Simonen, Marco Lundberg, Saija Tuupanen, Susanna Heikki, Simo Silmu, Reijo Taipaleen tyttärentytär Senja Myller
--
Tapas-lankku menun sisältämät paikat löytyvät permannon C & D katsomosta riveiltä 1-5.
Tapas-lankku:
Nauti herkullinen tapas-lankku ennen konserttia Kulttuuritalon omassa ravintolassa, Sture 4.
Suomalaisia tapaksia sisältävä menu tarjoillaan tuntia ennen konsertin alkua. http://www.sture4.fi
Lankulla Picante-salamia, kylmäsavulihaa, Manchegojuustoa, paprikahilloketta ja talon leipää.
Olethan yhteydessä meihin, mikäli sinulla on erityisruokavalio.
Huomioimme kasvis-/erityisruokavaliot etukäteen tilattuna.
Vesi sisältyy hintaan, muut juomat voi tilata paikan päällä.
Yli 10 hengen ryhmille suosittelemme juomien etukäteistilausta.
Erityisruokavaliot ja juomatilaukset:
info@sture4.fi puh. 044 5566195
Illan aikataulu:
18.00 Ovet avataan
18.00 Tapas-lankku tarjolla ravintolassa Sture 4
19.00 konsertti alkaa
Kesto n. 2h sis. väliajan
http://WWW.KULTTUURITALO.FI
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































