Mental Maunula
Yhdysvaltalainen multi-instrumentalisti KA BAIRD on tunnettu ekstaattisista ja fyysisistä esiintymisistään. Baird on kehittänyt ainutlaatuisia ja kokeellisia tekniikoita ihmiskehon liikkeeseen, mikrofonin käyttöön ja huilun soittoon. Bairdin toinen, Wire-lehden ylistämä soololevy "Respires" (RVNG Intl) ilmestyy lokakuussa 2019 ja hänen syyskiertueensa käsittää Mental Maunulan lisäksi esiintymiset mm. Tusk-festivaaleilla Newcastlessa sekä Unsound-festivaaleilla Puolassa. Bairdin ja aiemmin tänä vuonna edesmenneen Pekka Airaksisen yhteiskonsertti viimevuotisilla Le Guess Who?-festivaaleilla Utrechtissa taltioitiin julkaistavaksi RVNG Intl-levymerkin FRKWYS-julkaisusarjassa.
AHTI & AHTI (Niko-Matti ja Marja) tekee omanlaistaan konkreettista musiikkia välineinään kenttä-äänitykset, vahvistetut esineet ja modulaarisyntetisaattori. Molemmat ovat tehneet musiikkia pitkään monissa eri yhteyksissä (mm. Kiila, Tsembla, Kemialliset Ystävät) ja ovat Himera-työryhmän perustajajäseniä.
DATA CITY on monista musiikillisista yhteyksistä tutun Jukka Hervan (mm. Pöllöt, Barry Andrewsin disko) sekä Kaisa Kuneliuksen muodostama yhtye. Artistien itsensä mukaan musiikki kuulostaa "väsyneeltä Merja Rantamäeltä ja Hopeanuoli-animaatioiden soundtrackilta".
DRAAMA-HELMI & KUUPUU esiintyvät duona toista kertaa, hurmioituneen vastaanoton saanut ensiesiintyminen tapahtui Mental Alaskan 20-vuotisjuhlakonsertissa Tampereella keväällä 2019. Yhteiskeikka sisältää tuhnuista musiikkia ja epäselvää räppiä yhdessä ja erikseen esitettyinä.
HOCKEY NIGHT on harvoin keikkaileva, vapaata improvisaatiota soittava kvartetti, jonka musiikissa lelusoittimet ja kasettikollaasit yhdistyvät perinteisempiin soittimiin vaihtelevin tuloksin.
Tapahtuman aluksi klo 17 esitetään elokuva "REYNOLS - Sinti Botuva Tapes". Kyseessä on kooste hillittömän Reynols-yhtyeen esiintymisistä vuosilta 1993-2018. Elokuva juhlistaa Reynols-boksin "Minecxio Emanations 1993-2018 julkaisua.
Yhteistyössä: Helsingin kaupungin yleiset kulttuuripalvelut
Tapahtuma on ikärajaton, mutta anniskelu on järjestetty
http://maunulatalo.fi/?ai1ec_event=mental-maunula-ka-baird-usa-4
https://www.facebook.com/events/2359588524255968/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































