Kaija Koo, to 9.4.

Hinta: alk. 33 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Kaija Koo on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista naisartisteista. Taitava tulkitsija yhdistää musiikillaan sukupolvia ja hänen yleisönsä koostuu niin nuorisosta kuin vanhemmista kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti. Kaija Koo on tehnyt Hartwall Arenalla loppuunmyydyn Superkonsertin vuosina 2014, 2015 ja 2018. Hän on myynyt urallaan yli puoli miljoonaa albumia, voittanut ainoana artistina Emma Gaalassa kolme kertaa Vuoden naissolistin palkinnon, ollut mukana kahdella supersuositulla Vain Elämää -kaudella ja julkaissut useita legendaarisiksi muodostuneita hittikappaleita.

Edellinen albumi, platinaa myynyt Sinun naisesi, julkaistiin marraskuussa 2016. Vuonna 2018 Kaija julkaisi pitkästä aikaa uutta omaa musiikkia, kun kappaleet Paa mut cooleriin feat. Reino Nordin, Mun sydän ja Tule lähemmäs beibi 2018 feat. Jenni Vartiainen, Vesala, Sanni ilmestyivät. Uusin single, Pelkkää voittoo julkaistiin toukokuussa 2019 ja se on noussut virallisella radiolistalla kymmenen kärkeen.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)