Viitasen Piia
Viitasen Piia on lauluntekijä Piia Viitasen luotsaama tummanpuhuvaa indiefolkia soittava yhtye, joka on hurmannut neljällä albumillaan niin kriitikot kuin liveyleisönkin, ja tuonut Viitasen maamme uusien tarinankertojien eturiviin.
Syksyllä 2012 julkaistu debyyttialbumi Viitasen Piia keräsi lukuisia loistoarvioita ja sai mainittavasti radiosoittoa, vaikka kyseessä oli omakustanne. Texicalli Recordsin julkaisema toinen albumi Uni onnesta toi yhtyeelle Emma-ehdokkuuden ja paikan Helsingin Sanomien vuoden 2014 parhaiden levyjen joukossa. Yhtyeen marraskuussa 2016 julkaistu kolmas albumi Laulumaa on jatkanut nousujohteista kulkua, ja kerännyt täydet viisi tähteä niin Helsingin Sanomilta, Keskisuomalaiselta kuin myös Ilkalta ja Pohjalaiselta. MTV.fi valitsi Laulumaan vuoden kotimaiseksi albumiksi. Syyskuun lopussa 2019 Viitasen Piia julkaisi pitkään odotetun neljännen albuminsa ”Meidän jälkeemme hiljaisuus” (Texicalli Records). Albumi on nostanut artistin Suomen lauluntekiöiden-eliittiin.
Viitasen Piia keikkailee soolona, triona sekä koko viisihenkisen yhtyeensä kanssa tai tarvittaessa harpulla, kanteleella tai jousilla vahvistetulla erikoiskokoonpanolla.
Esiintyjät:
Piia Viitanen, kitara ja laulu
https://musiikkitalo.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |























































