Isänpäivä

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Isänpäivää vietetään jälleen marraskuun toisena sunnuntaina. Sitä vietetään nimensä mukaisesti isien kunniaksi, tasan puoli vuotta äitienpäivän jälkeen. Isälle usein tärkeintä on lasten ja perheen kanssa yhdessä oleminen. Katso tapahtumaideoita isänpäivälle täältä.

Parhautta on lapsilta saatu isänpäiväkortti, yhteinen isänpäivälounas ja kahvittelu, tai vaikkapa vain soitto kauempana asuvalle isäukolle.


Mitä lahjaksi isälle? 


Muistaminen ja ajatus on monesti tärkein lahja isänpäivänä. Itse tehdyt kortit muistetaan parhaiten. Kuitenkin moni haluaa muistaa isää lahjalla. Perinteiset tohvelit, kirjat ja suklaa ovat lahjoista klassikoita.

Elämyksenä isälle voi tarjota isänpäivän lounaan tai brunssin. Perinteisesti sunnuntaina tarjolla on jääkiekon ystäville Karjala-turnauksen Suomi-Ruotsi kiekko-ottelu klo 17 TV5:llä.

Riippuen iästä ja kiinnostuksen kohteista, voi lahja olla esimerkiksi pienen lapsen isälle personoitu lahja, jossa on lapsen tai lasten kädenjälki tai persoonallinen kuva. Pienten lasten isät voivat myös kaivata rentoutusta kiireisessä arjessa. Spa-kokemus, hieronta-lahjakortti, leffaliput tai staycation hotellissa rentouttavat tehokkaasti. Lahja voi olla myös mieltymyksen mukainen kirja tai harrastukseen liittyvä, kuten liikuntaelämys yhdessä perheen kanssa. Kokkailusta nauttiva isä voi ilahtua eksoottisten ruokien reseptikirjasta tai kokkikurssista. Lautapeli on erinomainen lahja ja tapa viettää yhteistä aikaa pelailun merkeissä. Iäkkäämpää isää voi muistaa vaikka konsertti- tai tettearilipuilla tai tyylikkäällä ja laadukkaalla neuleella.

Isällä tärkeä merkitys lapsen kehityksessä

Ensi- ja turvakotiliion mukaan isäksi tuleminen vaikuttaa myönteisesti miesten vastuullisuuden tuntoonsa kun huolenpidon ja ”huoltenkin” kohteeksi on tullut lapsi. Isät kokevat antoisina lapsen kanssa yhdessä vietetyt kahdenkeskiset hetket tavallisessa arjessa ja siinä syntyvät läheisyyden ja hellyyden osoitukset puolin ja toisin. Miehet kokevat, että heille on tärkeää kuulla vanhemmuuteen liittyvää myönteistä palautetta puolisolta tai heitä tukevalta taholta. Vanhempiensa kanssa lapset pääsevät harjoittelemaan sosiaalisia taitoja, tunnetaitoja, läheisyyttä ja etäisyyttä erilaisissa tilanteissa kahden erilaisen aikuisen kanssa. Miehellä on tärkeä merkitys lapsen kehityksen tukemisessa. Esimerkiksi isältä saatu arvostus ja ihailu kasvattavat lapsen hyvää itsetuntoa. Pojille mies on tärkeä esimerkki oman identiteetin muodostamisessa.

Isänpäivä voi olla myös läheisen päivä

Joitain vuosia sitten Helsingin kaupungin linjaus korvata isänpäivä läheisenpäivänä päiväkodeissa, herätti julkisuudessa kuohuntaa. Päiväkodit saivat itse päättää, viettävätkö isänpäivää vai läheisenpäivää monimuotoisuuden nimissä. 
Helsingin kaupunki vastasi kohuun ja viestitti tuolloin täsmennyksenä, että "Isänpäivää vietetään yhä jatkossakin isänpäivänä Helsingin päiväkodeissa". Osassa päiväkodeista läheisen päivä on silti jäänyt elämään. Ajatuksen taustalla on lähinnä käytännölliset syyt. Nykyään erilaisia perhemuotoja on paljon ja päiväkodin isänpäivä-aamupalalle voi tulla myös äiti, isovanhemmat tai muu lapselle tärkeä läheinen.

Erehdyksen vaara on olemassa, sillä läheisten päivää taas vietetään toukokuun 5. päivä, jolloin muistetaan läheisiä, joiden elämään toisen päihderiippuvuus vaikuttaa. 

Mistä isänpäivä juontaa juurensa?

Isänpäivän idea kehittyi Yhdysvalloissa kaupallisista lähtökohdista 1940-luvun lopulla. Pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sununntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljasta ennen joulusesonkia.

Suomessa isänpäivä hyväksyttiin almanakkaan vuonna 1987, kun yliopisto katsoi päivän vakiintuneeksi ja se merkittiin myös liputuspäiväksi. Marraskuussa 2018 sisäministeriö päätti muuttaa sen viralliseksi liputuspäiväksi äitienpäivän rinnalle.

Katso isänpäiväviikonlopun tapahtumia täältä. 

Kuva: Ante Hamersmit

 


Tapahtumapaikka / Venue

Tapahtumien ja elämysten pääkaupunki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Tapahtumien ja elämysten pääkaupunki
BANNER1_ALT


Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa
Lue lisää




BANNER1_ALT


Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta
Lue lisää




Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa
Lue lisää




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Linnankoskenpuisto

Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton
Lue lisää




Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Parempi maailma, Arabia

Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää







Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.