Konepaja Festival 2025
Huippusuosittu ja maksuton Konepaja Festival tulee taas kesän alun merkiksi lauantaina 7.6.2025.
Festivaalin perustaja Jaakko Blomberg kertoo Stadissa-medialle odottavansa tulevaa festivaalia positiivisin mielin. Parissa vuodessa yhdeksi kaupungin suurimmista ilmaisfestivaaleista noussut Konepaja Fesival laajentaa aluettaan viime vuodesta. "Ensimmäisenä vuonna lavoja oli yksi, seuraavana kaksi ja tänä vuonna kolme" - nauraa Blomberg. Nyt otetaan lisäksi käyttöön Konepajanpasaasi, jossa mm. Kino Konepaja ja Corona-baari sijaitsevat. Lisäksi Olarin panimon ja Biergartenin ohi kulkeva Bruno Granholmin kuja tulevat mukaan.
Konepaja täyttyi festivaaliyleisestä vuonna 2024.
Kun kesän monilla katufestivaaleila soitetaan pääosin konemusiikkia, haluaa Konepaja Festivaali tarjota tapahtuman laajalle kohderyhmälle. Tapahtuman musiikkikattaus ja ohjelma mukailee myös Konepajan alueen arvomaailmaa. Alueen asukkaiden sekä yritysten kanssa tehdään läheistä yhteistyötä kokonaisuuden suunnittelussa. Monilla alueen ravintoloilla on lisäksi vielä omaa ohjelmaansa festivaalin sisällä.
"Tavoitteena on tuoda tuoreita ja nousevia artisteja, joissa on suuri potentiaali." Näistä yksi on Konepajalla esiintyvä persoonallista jazzpoppia soittava Syskofrenia, jolta ilmestyy huhtikuussa uusi albumi "Vapaa".
Tiivis ja hyväntuulinen tunnelma festivaalipäivänä 2024.
Kaikille avoin ja ilmaisfestivaali järjestetään Vallilan entisen konepajan alueella lauantaina 7. kesäkuuta klo 11–22.
Luvassa livemusiikkia, katukirppis, lasten alue ja paljon muuta ohjelmaa.
Katukirppis klo 11 - 15
Livemusiikkia klo 14 - 22
Herra Ylppö
Josén Pimeä Puoli
Michael Bleu
Syskofrenia
Kukkatalo
Hopeasiivet
Pegasos
Itcevät
Mylly
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |