U2 liput, lisää myyntiin
Konsertin liput tulevat myyntiin:
U2 - lisälippuja
U2:n loppuunmyytyihin Olympiastadionin konsertteihin saadaan vapautettua lisää lippuja myyntiin lavarakennelmien mittasuhteiden tarkennuttua. Lisäpaikkoja tulee myyntiin noin 2500 kappaletta molemmille illoille ja ne ovat hyviltä paikoilta eri istumakatsomolohkoista. (Ostorajoitus max. 8 lippua / asiakas.)
KONSERTIT:
Pe 20.8.2010 Helsinki, Olympiastadion
La 21.8.2010 Helsinki, Olympiastadion
Osta lisälippuja keikoille (alkaen ke 12.5.2010 klo 9.00):
www.lippu.fi
U2 (IRL) tulee pitkän odotuksen jälkeen Suomeen! 360˚ Tour esittelee stadionin kentälle sijoitetun jättimäisen pyöreän lavan, jonka ympärille yleisö pääsee rajatulle Red Zone -alueelle. Yleisö pääsee tällä tavoin ennätyksellisen lähelle yhtyettä, kun ääni- ja valolaitteiston muodostama seinämä on nostettu ylemmäs kuin tavallisissa konserteissa.
Huimista live-spektaakkeleistaan ja kiertueistaan tunnettu U2 on esiintynyt Suomessa viimeksi vuonna 1997. U2 ja sen karismaattinen keulahahmo Bono paikkailevatkin pitkää poissaoloaan elokuussa setillä, jolla kuullaan yhtyeen klassikoiden lisäksi hittejä myös uudelta albumilta ”No Line On The Horizon”.
Katsomoalueen kartta:
http://mail.live-store.com/images/U2_katsomokartta.jpg
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































