Love Actually in Concert
Koe aivan uudenlainen elokuvaelämys, kun muissa Pohjoismaissa suursuosion saavuttanut Love Actually in Concert -konsepti saapuu Suomeen joulukuussa! Katso rakastettua menestyselokuvaa valkokankaalta samalla kun yli 60-jäseninen orkesteri soittaa elokuvan musiikin aivan edessäsi.
Romanttinen brittikomedia Love Actually (Rakkautta vain, 2003) on luultavasti tämän vuosituhannen rakastetuin jouluelokuva. Elokuvassa seurataan toisiinsa nivoutuvien rakkaustarinoiden kehittymistä Lontoossa joulun alla. Lämminhenkisissä tarinoissa kuvataan romanttisen rakkauden lisäksi niin kiellettyä rakkautta, menetettyä rakkautta, kaverillista rakkautta kuin epätoivoista rakkauttakin. Elokuva haluaa muistuttaa, että Britannian pääministeri on aivan yhtä hukassa lemmen asioiden kanssa kuin naisten hyljeksimä voileipälähetti tai epätoivoisesti comebackia yrittävä rock-veteraani.
Love Actually in Concert -elokuvaelämyksessä katsot elokuvaa totuttuun tapaan valkokankaalta, mutta lavalla Stockholm Concert Orchestra soittaa elokuvan tunnettuja hittibiisejä vilisevää soundtrackia (mm. Maroon 5, Dido, Norah Jones, The Pointer Sisters, Joni Mitchell).
Loistava näyttelijäkaarti koostuu useista eturivin brittinäyttelijöistä kuten Hugh Grant, Liam Neeson, Colin Firth, Laura Linney, Bill Nighy, Martine McCutcheon, Alan Rickman, Emma Thompson, Keira Knightley, Rowan Atkinson sekä Martin Freeman. Elokuvan takana on menestynyt ohjaaja ja käsikirjoittaja Richard Curtis.
Musiikista vastaava tukholmalainen Stockholm Concert Orchestra on vuonna 2005 perustettu orkesteri, joka on aikaisemmin esiintynyt eri kokoonpanoissa muun muassa Andrea Bocellin, Rod Stewartin sekä Il Divon kanssa.
Upea elokuvaelämys on mahdollista kokea Helsingin Messukeskuksen Amfi-salissa tiistaina 27.12. Näytökset klo 15 ja 19. Esityksen kesto noin 2 h 40 min, sis. väliajan.
Liput 59 € / 67 € / 75 €
Lipunmyynti alkaa 15.9.2022 osoitteessa lippu.fi.
https://sunbornlive.fi/love-actually-in-concert-finland/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Tämä festivaali tuo maistuvia uutuuksia lakritsin ja salmiakin ystäville |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |