Verhot, Flannelmouth, to 11.5.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €
Kanta-asiakaskortti tarkastetaan ovella.
Tummanpuhuvaa ja maalailevaa rockia tarjoileva Verhot sekä Helsinki-indien old school-osastoa edustava Flannelmouth keikalla On The Rocksissa torstaina 11.5! Molemmat bändit ovat aktivoitumassa julkaisurintamalla, ja kyseisenä iltana juhlistetaankin uuden Verhot-singlen ja siihen Herra Ylpön ohjaaman musiikkivideon julkkareita. Myös Flannelmouthilta on lupa odottaa uutta materiaalia tämän kevään aikana. Rocksin keikalla on odotettavissa mielenkiintoinen kattaus haikeankaunista melankoliaa, kuulasta soundia ja koukuttavia pop-helmiä, tiukkaa live-soitantaa unohtamatta.
Verhojen debyyttialbumi julkaistiiin pari vuotta sitten ja siitä saatiin hiljattain myös odotettu vinyylipainos. Uuden pitkäsoiton materiaali alkaa myös olla kasassa ja sitä työstetään parhaillaan, kokopitkän tarkemmista julkaisukuvioista informoidaan myöhemmin tänä vuonna.
Facebook, kotisivu ja Instagram
Viisihenkinen helsinkiläisbändi Flannelmouth edustaa Helsinki-indien old school –osastoa. Bändistä on sanottu, että se pystyttää äänivallin, jonka perustana ovat helisevät kitarat ja laulaja Tuomo Kuusen ajoittain Morrisseyn mieleen tuovat melodiat. Bändi on julkaisemassa uuden singlen tulevalta, neljänneltä levyltään keväällä. Flannelmouth on julkaissut kolme albumia, Rain Inside (2005), The Heart Cannot Hold (2010) ja I Am The Town (2014), jotka ovat saaneet ylisanoja kriitikoilta. ”Levy on tyylilajissaan parhaiden joukossa, mitä Suomessa on tähän mennessä tehty”, kirjoitti Soundi albumista I Am The Town.
Facebook, Twitter , YouTube, SoundCloud
20.00 ovet / doors
21.00 Flannelmouth
22.00 Verhot
Enn. alk. 7,50€, ovelta 8€
OTR-kantiskortilla enn. alk. 5,50€, ovelta 6€
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






































































